TERVETULOA  TUTUSTUMAAN FI*EmeraldCharm KISSALAAN!

EmeraldCharmin kissat ovat rakkaita perheenjäseniämme, joiden hyvinvointi ja terveys ovat meille tärkeimpiä asioita. Kissamme elävät kotioloissa ja ulkoilevat valvotusti. Tavoitteenamme on kasvattaa terveitä, hyväluonteisia lemmikkejä.

2vk_535.jpg

Aivan pienestä piltistä lähtien totutamme pennut ihmisen käden turvalliseen kosketukseen. Pentujen kanssa leikitään paljon ja niitä pidetään paljon sylissä. Näin pennusta kasvaa sosiaalinen ja pelkäämätön ihmiseen luottava kissa.

Luovutamme pennun vain vastuuntuntoiseen kotiin ensisijaisesti rakastetuksi lemmikiksi. Emme pidä tärkeänä sitä, että pentu viedään näyttelyihin vaan ensiarvoisen tärkeää meille on turvallinen ja rakastava koti!

Myymme pennun vain SISÄKISSAKSI tai valvotusti ulkoilutettavaksi esim. tarhassa, valjaissa tai verkotetulla parvekkeella.

 

4vk_068.jpg

 

 

 

Yhteistyöni pennunomistajan kanssa ei pääty pennun luovutuksen jälkeen. Kaikki yhteydenotot ovat aina tervetulleita! Haluamme kuulla kuulumisia sekä nähdä valokuvia pennun kasvaessa. Haluamme tietää mitä kasvatillemme kuuluu elämän varrella. Vastaan myös mielelläni kysymyksiin ja autan parhaan kykyni mukaan ongelmissa ja pulmatilanteissa.

Mikäli jostain syystä meiltä ostetun pennun uusi omistaja ei voikaan pitää pentua, niin ilmoitathan välittömasti meille.

 

 

Pentu lähtee uuteen kotiinsa:

  • Ensisijaisesti rakastetuksi lemmikiksi
  • Ainoastaan sisäkissaksi
  • Luovutus ajoittuu rokotusten vuoksi 12-16 viikon välille
  • Kirjallisen kauppasopimuksen
  • FIFe rekisteröitynä
  • Eläinlääkärin tarkastamana
  • Asianmukaisesti madotettuna
  • Tarvittaessa tunnistusmerkittynä
  • Pennut saavat mukaansa kirjalliset hoito-ohjeet

kotjata_109.jpg